22.-28.12.2010, Joulupukkia etsimässä…

Tiistaina 22.12. pakkasimme auton täyteen mm. lämpimiä vaatteita ja tietysti joululahjoja ja lähdimme etsimään joulua pohjoisesta. Suuntana oli Muonio, Suomi neidon kainalossa.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Keminmaassa jossa vierailimme Tatun, Riikkan ja ihana kummityttäreni Friidan luona. Friida täytti joulukussa vuoden ja hoidimmekin samalla reissulla sekä synttärikahvittelun että joulun toivottelun. Bongo ja Friida tuli toimeen loistavasti. Bongo osasi kohdella Friidaa nätisti, ei hyppinyt vasten eikä muutenkaan riehunut kuten muiden lasten kanssa. Vaikka Friida vahingossa polki Bongon häntäkarvat niin Bongo vain varovasti siirtyi kauemmaksi eikä “puhunut” mitään. Friida tosin jutteli Bongolle aina välillä omiaan ja Bongo kuunteli korvat tarkkana.

Kahviteltuamme ja nautittuamme ihan mahtavan loistavan herkullista unelmatorttua jonka Tatu oli leiponut, jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Ja Bongo-boy se lauloi meille matkalaulujaan kuten aina auton kyytissä ollessaan.

Illalla pääsimme perille Muonioon ja ohjelmassa oli tietysti kuusen koristelu. Bongo oli ihan innoissaan kun äijä otti laatikosta kuusen koristenauhaa…äijä yritti ripustaa nauhoja kuuseen Bongon roikkuessa koristenauhan toisessa päässä :)   Kuusi saatiin kuitenkin puettua joulukuosiin ja Bongo antoi koristeiden olla ihan rauhassa.

Keskiviikkona 23.12. kävimme tervehtimässä kummityttöäni joka oli saapunut Tampereelta kotiin Muonioon jouluksi. Nelli ja Harri olivat saaneet syksyllä ihanan pinserinpennun, Ruutin. Muutenkin talossa oli koiria kun siellä on mäykät Lotta ja Leevi sekä villakoira Nonni. Bongo oli ihan ihmeissään ja pelonsekaisen innoissaankin. Bongo yritti komentaa muita koira siinä isommin onnistumatta, niinpä sitten katsoikin parhaaksi notkua jaloissani ja hieman pelätä muita :) Illallalla paistelimme kinkun ja tottakai Bongo oli touhussa mukana. Kyttäsi uunin edessä kinkkua ja saikin sitten palkkioksi hyvästä vahtimisesta makupaloja (jonka sitten tosin oksensi myöhemmin).

Sitten koittikin jouluaatto, päivä jota oli odotettu kauan (ainakin vuosi). Hennan kaveri Laura tuli käymään moikkaamassa meitä. Bongo oli tosi iloinen nähdessään Lauran, liekö muisti Lauran kesältä kun näki Lauran silloin.   Illalla saapui joulupukki ja huh sitä meteliä minkä Bongo nosti. Kunnon vahtikoira :) Bongo vetäytyi olohuoneen nurkkaan ja haukkui koko ajan kun pukki meillä oli. Ja vielä sen jälkeenkin varmaan varttitunnin. Mammaankin piti sitten sen jälkeen suhtautua vähän varauksella koska hänellä oli punainen pusero päällä :) Lahjaksi Bongo sai lelun ja puruluita ja herkkutikkuja.

Joulupäivänä 25.12. Henna, Mika ja minä lähdimme sitten ajelemaan kohti Sodankylää ja Bongo jäi mamman ja äijän hoiviin Muonioon. Muistissani oli vielä liian tarkasti edellinen vierailumme Sodankylässä jolloin en saanut nukkua juuri yhtään joten koimme parhaaksi jättää Bongo Muonioon hoitoon. Tiesimme että Bongo olisi hyvässä hoidossa siellä. Bongo jäi nätisti sinne kun lähdimme, mutta illalla karu totuus iski: “Ne jätti minut!” Ja alkoi se samanlainen Bongo-show kuin Sodankylässäkin, hyperventilointi oli lähellä. Äiti hakikin minun t-paidan yläkerrasta ja se sai Bongon rauhoittumaan.

Lähtiessämme muistutin äitiä että kun Bongolle antaa ruuan niin pitää pyytää Bongo istumaan ja kun kuppi on maassa ja katsekontakti otettu niin sanotaan “ole hyvä” ja sen jälkeen vasta Bongo saa mennä syömään. No arvatkaa muistiko äiti tätä eka kertaa ruokaa antaessaan :) Mamma laittoi ruuan ruokapaikalle ja sanoi Bongolle että “menehän syömään”. Mutta meidän Bongo se vaan istui paikallaan ja tuijotti äitiä. Äiti tuumaa uudelleen että “siellä on ruokaa, menehän syömään” mutta ei Bongo hievahdakaan, tuijottaa vaan mammaa. Sitten äiti muisti mitä sanoin ja tuumasi “ole hyvä” ja viuh, Bongo oli hotkimassa ruokaansa. Ei ole siis koulutus mennyt ihan hukkaan.

Me tulimme sitten takaisin Muonioon sunnuntai-iltasella 27.12. Voi sitä jälleennäkemisen riemua!!! Bongo ei oikein tiennyt miten päin olisi ja mitä tekisi ja ketä tervehtisi. Arvatkaa vaan pääsinkö minä loppuiltana edes vessaan ilman Bongoa??? No en! Pikku-ukkeli piti kyllä huolen siitä että me kaikki olimme paikalla ja tallessa. Ajatteli varmaan että jos päästää meidät silmistään niin lähdemme taas karkuun…

Maanantaina 28.12. ajelimme sitten kotiin kuunnellen jo tutuksi tullutta loikumista ja vikinää…ehkä hieman vähemmän sitä oli kuin menomatkalla vai alkaako siihen vain jo tottua hiljalleen???

Jätä kommentti: