2.-4.7.2010, koko perhe taas yhdessä :)

Neljä viikkoa erossa omista rakkaistaan on pitkä aika…mutta jälleennäkeminen pienen eron jälkeen on jotain todella ihanaa.

Perjantaina 2.7. töiden jälkeen lähdimme Mikan kanssa ajelemaan kohti Muoniota, matkan tarkoituksena oli hakea Henna ja koirat kotiin kesälomalta mammalasta. Ihan turhia emme matkalla pysähdelleet, pakolliset paussit ja taas matka jatkui kohti Suomi -neidon kainoaloa.

Soitin Hennalle matkalta ja sovimme, että Henna tulee meitä ulos vastaan että saamme rauhassa tervehtiä toisiamme ilman että koirat pyörii jaloissa. Osasin nimittäin kuvitella sen hyörinän ja pyörinän mikä olisi luvassa :) Olipas ihana nähdä Henna neljän viikon tauon jälkeen, tuntui että neiti olisi kasvanut monta metriä. Hetken ihmettelin että missä se minun tänne jättämä äitin pikkutyttö onkaan.

Jälleennäkeminen koirien kanssa oli riehakas. Bongo ja Lando hyppivät, haukkuivat, ulvoivat, pyörivät ja riehuivat ihan hulluna jaloissamme. Miten olinkaan kaivannut sitä Bongon ulinatervehdystä jonka se joka kerta kotiin tultuamme päästää suustaan :) Ilta menikin sitten siinä kotosalla ollessa ja kuulumisia vaihtaessa.

Lauantaina päätimme lähteä kiikkumaan Olostunturin huipulle katsomaan tuulimyllyjä. Ajoimme hiekkatietä rinnettä jonkin verran ylöspäin ja sitten auto parkkiin ja loppumatka taitettiin jalkasin. Alkumatka oli jyrkkää kiikkumista, minulla meinasi usko loppua itseeni ja omiin voimiini. Oli ihan hilkulla etten luovuttanu, pariin otteeseen taisin asiasta ääneen mainitakin että en jaksa, jään tänne odottelemaan, menkää te vaan… Mutta iloinen pikkukoira Lando kiskoi minua nuoruuden vimmalla eteenpäin. Niinpä jatkoin matkaa urhoollisesti Hennan ja Mikan perässä ylöspäin. Ja kyllä se oli kaiken sen tuskan väärti kun pääsimme perille, ihanat on Tunturi-Lapin maisemat!!

Istahdimme tuulimyllyn, Väiski nimeltään, juurelle lepäämään ja ihailemaan maisemia. Pakollinen tankkaushetki meille ja koirille ja sitten lähdimme hiljalleen alaspäin. Matkalla istahdimme vielä “tunturikappelissa”, Oloksen rinteelle on tuotu Muonion kirkon remontin yhteydessä pihakivet, joista on muodostettu istuimet. Ihana oli siinä istahtaa ja antaa tunturien tuulien puhaltaa. Totesin siinä istuessani että kyllä ihmisen voi ottaa pois Lapista mutta Lappia ei voi ottaa pois ihmisestä.

Paluumatkalla löysimme vielä paikan jossa oli lunta. Henna meni tietty ja haki lunta siitä ja siitäkös Lando piti. Maisteli mielissään viilentävää lumipalloa :)

Lähtiessämme isäni mietti että onko kiikkuminen liian rankka koirille, pitäisikö Lando ainakin jättää pois matkasta. Mutta täytyy sanoa että koirat jaksoivat tosi hyvin, minä en niinkään meinannut jaksaa. Mutta kaikki selvisimme reissusta ehjinä takaisin ja onnellisina.

Sunnuntaina olikin aika palata kotiin. Jee, Bongo pääsi taas autoon :) Ajelimme parin pysähdyksen taktiikalla kotiin.  Illalla alkoikin jo tuttu arki meilläkin hiljaiselon jälkeen, Henna treffaili kavereitaan ja koirat rallittivat ympäri kämppää…olipas ihanan kotoisaa taas!

Matkalla Muonioon / Muonio:

Olos:

Kotimatka:

Jätä kommentti: