2.8.2010, Bongon rokotukset

Maanantaina 2.8. oli varattuna Bongolle aika eläinlääkärikeskus Akuuttiin rokotusten uusimista varten. Veimme Hennan ja koirien kanssa Mikan töihin ja sitten menimme Akuuttiin.

Bongolle annettiin kaksi rokotusta jotka ovat nyt voimassa kolme vuotta. Bongo sai Duramune Dappi -rokotteen, joka on penikkatauti-, hepatiitti- ja parvorokotus. Toinen rokotus oli Nobi-Vac Rabies eli raivotautirokote.

Eläinlääkäri Anne Kaartimo-Mäkynen tutki myös Bongoa, kuunteli sydämen ja tunnusteli kivekset. Lisäksi pyysin häntä katsomaan kummaltakin koiralta ne punkin puremat että onko syytä huoleen. Mutta kaikki oli hyvin, kohtaa oli jo vaikea löytää kun oli niin hyvin parantunut.

Juttelimme myös Landon hampaista, mini-manin maitohampaathan eivät ole kaikki lähteneet. Nyt on suu täynnä sekä maito- että pysyviä hampaita. Päätimme, että Landolta leikataan maitohampaat pois mahdollisimman pian ettei ikenet ja huulet vaurioidu. Leikkauksessa tehdään aina poistettavan hampaan kohdalle viilto ja hammas leikataan, repiä sitä ei voi ettei pysyvän hampaan juuret vaurioidu. Sitten laitetaan tikkejä suuhun että haavat pysyy kiinni. Tämä on siis arvio poistoleikkauksen kulusta, katsotaan sitten miten homma etenee. Poistettavia hampaita on ainakin viisi joten melkoisen ommeltu suu tulee Landolle sitten. Onneksi Lando rakastaa jogurttia, saa sitä sitten syödä leikkauksen jälkeen kun ei voi kovaa ruokaa syödä.

Leikkaukseen on aika varattu 6.9. klo 8.00.

Jätä kommentti: