13.9.2010, eikun Akuuttiin takaisin…

Hampaiden poistoleikkauksen jälkeen Lando oli ensimmäisen päivän tokkurainen ja nukkui mutta heti tiistaina Lando oli jo oma itsensä. Jaksamisessa ei ollut mitään ongelmaa, ruokakin maistui ja jaksoi Bongonkin kanssa leikkiä ja touhuta. Ainoa oli että Landon maha oli hieman sekaisin, ulkona piti käydä useammin ja oli havaittavissa lievää ripulia. Mutta perjantaina alkoi voinnissa olla havaittavissa muutoksia, Landosta tuli apaattinen, väsynyt ja kärttyinen. Annoin Landolle lääkärin määräämää särkylääkettä mutta ei se auttanut tai muuttanut olotilaa suuntaan tai toiseen.

Lauantaina tilanne oli jo se, että Lando vain makasi ja jos Bongo edes katsoi Landon suuntaan niin nosti mini-man melkoisen metelin ja ärisi. Maha oli sekaisin ja koira vain oli ja ihmetteli tilannetta itsekin. Sunnuntaina soittelin eläinlääkärin päivystykseen, mutta päivystys oli Pudasjärvellä joten ajattelin että turhaa me sinne lähdetään kun ei ne kuitenkaan mitään kokeita pysty siellä ottamaan.

Maanantaina13.9.2010 soitin heti aamulla Akuuttiin ja sain kuin sainkin Landolle ajan sille päivälle lääkärille. Pientä sekaannusta paikalle mennessämme kuitenkin oli, aika oli kirjattu seuraavalle päivälle mutta kiitos Akuutin ihanien hoitajien ja lääkärien, pääsimme kuitenkin lääkärin juttusille. Eläinlääkäri Anu Tulokas tutki Landon ja suuhun katsoessaan huomasimme kumpikin että mini-manin ikenet valuvat verta. Anu oli ihana lääkäri, kävi kyselemässä myös mielipidettä Landon leikanneelta Anne -lääkäriltä että mitä tehtäisiin. Painoa Lando oli menettänyt viikossa 20%, se on paljon noin pienelle koiralle. Landolta otettiin verikokeita ja kirjoitettiin antibioottikuuri (Synulox 40/10mg tabl, 2 tablettia 2 kertaa vuorokaudessa 10 pvän ajan).  Verikokeiden otto Landolta oli todella helppo juttu. Hoitaja yritti laittaa Landolle kuonokoppaa mutta ei löytynyt sellaista “mini-manin kuonoon soppelia” häkkiä, mutta eipä sitä oikeastaan tarvittukaan kun Lando oli vain rauhassa sylissäni kun verikoe otettiin.

Illalla sain puhelinsoiton Akuutista eläinlääkäri Anne Karttimo-Mäkyseltä. Hän oli nähnyt meidät päivällä Akuutissa ja oli pahoillaan ettei ehtinyt kiireiltään tulla meitä puhuttelemaan ja kyselemään mikä on vialla. Hän antoi myös meille Landon verikokeiden tulokset ja ne olivat onneksi ok. Eli mitään isompaa vauriota ei ollut aiheutunut. Juttelimme pitkät pätkät Annen kanssa puhelimessa ja hän toivotti Landolle pikaista paranemista ja kehoitti heti ottamaan yhteyttä mikäli jotain uutta ilmenee tai joku asia painaa mieltä. Puhelun jälkeen oli todella helpottunut olo, tuli olo että Akuutissa todella huolehditaan asiakkaista aidosti.

Aloitimme lääkekuurin ja Landon olo lähti paranemaan hienosti. Pari päivää ja mini-man oli ennallaan…tai no melkein, olihan se reilun kilon kevyempi :) Bongokin oli onnellinen kun Lando jaksoi taas leikkiä ja riehua entiseen tapaansa. Tai jos rehellisiä ollaan niin Lando riehui muutaman päivän ihan hulluna, kaitpa sillä oli kertyneenä varastoon ylimääräistä purkamatonta energiaa :)

Jätä kommentti: