31.5.2010, Landon ensi viikot uudessa kodissa

Nyt on reilu kolme viikkoa siitä kun haimme ihanan Lando -poitsun kotiimme Johannalta. Landon kotiutuminen perheeseemme etenee vaihtelevasti…välillä on hyviä päiviä, välillä vähä vaikeampia. Mutta hauskaa meillä on :)

Bongo ja Lando tulevat toimeen ihan loistavasti. Ei ole ihanampaa kaksikkoa kuin nuo meidän koirat, pikku-ukkeli ja mini-man. Meidän kämpässä on paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita noiden kahden ansioista. Matot on rullalla suurimman osan aikaa kun tipsurallitus alkaa. Telmuta pitää aamulla ja illalla, päivästä en osaa sanoa kun olemme töissä ja koulussa mutta luulen että silloinkin mennään eikä meinata :)

Bongo suhtautuu Landoon välillä suojelevasti, välillä mustasukkaisesti ja välillä kuten koirakolleegaan suhtaudutaan. Täytyy kyllä sanoa, että Landon meille ottaminen oli paras päätös. Bongo on niin onnellinen kun on seuraa, enää pikku-ukkeli ei raahaa palloja ja leluja meille että leikitään, nyt on oma ihana “duracell-tipsu Lando” minkä kanssa voi purkaa energiaa.

Alussa ulkoilu oli haasteellista kahden koiran kanssa, varsinkin niin eriluontoisen koiran. Bongo vetää ja riuhtoo ja tahtoo olla aina askeleen edellä, Lando puolestaan hipsuttelee rauhassa vierellä. Lando, meidän herra sievänen, ei ole niin kiinnostunut ojien pohjien haistelemisesta ja mättäiden tuoksuttelusta, Lando voi vaikka tehdä hätänsä keskelle pyörätietä :) Mutta muutaman ulkoilukerran jälkeen hihnailukin on alkanut sujua hyvin.

Uuteen ympäristöön Lando suhtautuu uteliaasti ja melko rohkeastikin. Mutta silti on parempi antaa Bongon mennä ensin haistelemaan vastaan tulevia koiria, eihän sitä tiedä jos ne vaikka on vihaisia…mutta kun Lando huomaa että nehän ovatkin kavereita niin sitten sekin menee häntä heiluen tutustelemaan.  Uimaan Lando ei uskaltanut, on siis perustipsu toisin kuin meidän Bongo :) Bongo se heitti talviturkin heti kun vain mahdollista. Henna ja Bongo kävivät uimassa Kiiminkijoessa meidän Landon kanssa katselessa rannalta.

Sisäsiisteys…hmmm! Alussa tuli paljon vahinkoja sisälle, varsinkin niitä intopisuja. Eikä Lando edes ymmärtänyt kun huutelin että mennään pissille, että mitä se tarkoittaa. Bongo juoksi ovelle mutta Lando piti aina hakea ja kantaa eteiseen että päästään ulos. Nyt loppuajasta Landokin on jo oppinut että kun huudellaan “Lähdetään pissille” tarkoittaa sitä, että pääsee ulos. Keittiön matto on ihan lempparipaikka mihin Lando vääntää tortut tai ruikkii pissit. Onko ihanampaa kuin tulla saunan raikkaana hakemaan juomaa jääkaapilta ja astua tuoreeseen Landon läjään… :) No, oppia ikä kaikki ja toivossa on hyvä elää.

Yöt menee hyvin, Bongokin nukkuu nykyisin paremmin ku ennen. Tietysti ku ei voi nukkua koko päivää rauhassa ku pitää telmuta Landon kanssa. Onneksi Lando ei kuorsaa niinku Bongo, olis meinaan melkonen jyrinä talossa jos molemmat vetelis samanlaisia hirsiä.

Automatkustajana Lando on unelma. Ei kuulu läähätystä, ei vikinää, ei haukuntaa, ei mitään…mini-man vaan nukkuu ja on tyytyväinen. Toisin kuin Bongo. Mutta toivotaan että Landon rauhallisuus tarttuu myös Bongoon jossain vaiheessa.

Uusi luonteenpiirre Bongossa on ääretön mustasukkaisuus :) Jos minä otan Landon sohvalle syliin niin siinä on sitten kaksi koiraa sylissä. Jos kutsun Landoa luokseni niin siinä on kaksi tipsua. Jos yritän viedä vain Landon ulos niin Bongo nostaa metelin…mutta toisaalta toimii tuo toisinpäinkin. Eli jos vietän aikaa Bongon kanssa niin kyllä se Landokin siihen itsensä jotenkin tuppaa. Mutta ei sen väliä, minä nautin…

Summa summarum…elämä on ihanaa kahden ihanan ja erilaisen tipsupojan kanssa. Täytyy olla erittäin onnellinen että Landon kotoutuminen meille on onnistunut ja että Bongo on ottanut Landon niin hyvin vastaan…En voi muuta kuin suositella kaikille Shandita’s tipsua, elämänne rikastuu kertaheitolla…

8.5.2010, Lando muutti meille

Niin…meillä on nyt kaksi koiraa! Tipsuja molemmat…Muistanpa erään Seinäjokisen kasvattajan minulle vajaa vuosi sitten sanoneen, että tämä tipsuttelu vie mennessään. Ja niinhän se vei, meidät kaikki. Kyllähän minä olen alusta saakka sanonut, että meille tulee toinen koira. Mutta olin ajatellut että se olisi Bongon poika, mikäli sellaisia joskus maailmaan putkahtaa.

Sunnuntaina 2.5. Johanna laittoi Facebookissa statukseensa, että eräs 5kk tipsupoika palautuu hänelle ostajaperheessä ilmenneen allergian vuoksi. Enpäs minä asiaan kiinnittänyt sen isompaa huomiota, ajattelin vain että näinkin voi käydä.  Mutta maanantaina kun Johanna laittoi facebookiin kuvan Landosta niin…minä olin myyty! Aivan ihana vaalea palleroinen tuijotti minua nappisilmillään ruudusta ja melkein kuulin kuinka se kuiskaili että: “Äitiiiii…tuu hakeen minut kotiin!” Tulin töistä kotiin ja näytin kuvan Mikalle ja Hennalle ja arvatkaa mitä…hekin olivat ihan myytyjä :)   Niinpä puhelin kauniiseen (?) kouraan ja soitto Johannalle…

Saatuani Johannan kiinni, kuulimme että Lando on jo varattu :( Hetken olimme kaikki murheellisia, olimmehan ehtineet jo haaveilla että meille tulee toinen koira. No, ajattelimme että tämä koira ei ollut tarkoitettu meille ja unohdimme asian. Kunnes…

…Johanna laittoi keskiviikkona viestiä että Lando voisi sittenkin muuttaa meille jos vain niin haluamme. Ja mehän halusimme!!! Kysyin heti että koska voimme hakea pojan kotiin :) Siinä vaiheessa ei enää epäröity hetkeäkään, hyvä ettei käännetty saman tien keula kohti Seinäjokea ja lähdetty hakemaan Lando kotiin.

Sovimme Johannan kanssa, että tulemma lauantaina 8.5. hakemaan Landon. Ja niinhän me lähdimme koko poppoo aamulla ajamaan kohti Seinäjokea. Perille päästyämme meitä odotti tietysti Johanna, Mats ja Jonne -poika mutta myös ihana kultainen noutaja Tinka 11vrk ikäisten pentujensa (2+7) kanssa. Ja tietysti Lando, Shandita’s Tai Lando. Hyvä ettei tippa tullut linssiin kun näimme Landon, miten ihanan pieni ja pörröinen koira se olikaan. Ja miten ihanasti Bongo otti Landon huomioon, niillä kahdella löytyi heti sama aaltopituus. Siinä ne meidän pojat rallitti ympäri taloa, kaksi ihanaa karvapalleroa.

Ja eipä me voitu olla muuta kuin onnellisia niitä kahta katsoessa ja vakuutus siitä, että olimme tehneet oikean päätöksen vahvistui hetki hetkeltä. Kiitos Johanna että annoit meille mahdollisuuden ottaa Lando osaksi perhettämme.

16.-18.4.2010, 1. koiranäyttelyreissu ja Bongo 1vee :)

Torstaina 15.4. aloimme valmistautua tulevalle näyttelyreissulle. Bongo sai pesun ja me Hennan kanssa pakkailimme tavaroita laukkuun. Hirveästi oli muistettavaa mitä mukaan on otettava, pakollisia ainakin Bongon rekisteripaperit, näyttelynumero ja hihna. Ja niin paljon kaikkea muutakin…Illallisen puuhastelun jälkeen saimme kuin saimmekin kaikki kamat kasaan ja Bongon pestyä. Meidän hippi muuten muuten muuttuu hippi-juppi-punkkariksi aina pesun jälkeen…hassun näköinen pieni otus.

Perjantaina sitten hyppäsimme Hennan ja Bongon kanssa klo 15.40 Pendolinoon Oulusta määränpäänä Seinäjoki. Juna oli ihan tupaten täynnä, lemmikkiosastokin ihan viimeistä penkkiä myöten täynnä vaikka Bongo oli jonkin kanin kanssa ainoa “oikeasti karvainen” matkustaja (lähemmin en matkustavien miehien karvoituksia alkanut tutkia).  Harmi ettei Mika päässyt reissulle mukaan, mutta bändillä oli keikka 17.4. Kokkolassa joten on sula mahdottomuus olla kahdessa paikassa yhtäaikaa.

Junamatka meni hyvin, pelkäsin ja odotin kyllä pahempaa. Alussa Bongo oli tietysti uteliaan levoton, hiukkasen piti haukahdella jos/kun joku liikkui jossain. Mutta loppumatkasta jo pikku-ukkeli makoili tyytyväisenä käytävällä ja katseli ympärilleen.

Juna oli Seinäjoelle saavuttaessa 30min myöhässä radan routavaurioiden vuoksi. Mutta vihdoin viimein pääsimme perille ja Johanna oli meitä asemalla vastassa. Hyppäsimme autoon ja suunnistimme Johannan ja Matsin luo. Siellä oli kotosalla Mats ja suloinen Jonne-poitsu sekä Bongon Leevi isä ja kultainen noutaja Saara. Hetken ihmettelyn jälkeen käynnistyikin melkoinen sirkus :) Bongo ja Saara löysivät toisensa ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä :) Amorin nuolet ja sydämet vaan viuhuivat ilmassa noiden kahden pelmutessa keskenään. Illan koittaessa meidän sakki siirtyi yläkertaan “nukkumaan”…arvaatteko miksi tuo nukkumaan on lainausmerkeissä??? Kuinka moni teistä voisi nukkua rakkauden repiessä rintaa…? Meidän Bongo ei ainakaan :) Pikku-ukkeli vinkui ja vikisi ja raapi ovea ja oli muutenkin levoton koko yön, nukuimme sitten Bongon kanssa kolmisen tuntia koko yönä :) Onneksi Henna yöpyi (omasta halustaan) toisessa huoneessa, ei neitin tarvinnut valvoa yötä pikku-ukkelin rakkauden kaipuun vuoksi :)

Sitten koittikin se kauan lauantai, THE NÄYTTELYPÄIVÄ!!! Aamupalan syötyämme pakkasimme autoon näyttelyreput ja suuntasimme auton keulan kohti Vaasaa. Reissussa oli mukana Mats, Johanna, Jonne sekä tietty Henna, minä ja Bongo. Johannan näyttelyyn ilmoittamat koirat, Toivo ja Rauha, tulisivat paikan päälle Johannan vanhempien mukana. Matka meni vaihtelevissa tunnelmissa, milloin minua jännitti ja milloin ei…ja kun mulla ei jännittänyt niin Hennalla jännitti ja kun Henna lopetti hermoilun niin minä aloitin. Sangen liikkuva jännitys siis. Jonne se vaan nukkui tyytyväisenä istuimessaan, sitä pikku miestä ei jännittänyt yhtään.

Paikalla saimme hyvät paikat kehän 15 reunalta. Eikun kamat parkkiin ja tutkailemaan tilannetta. Ympärillä meni ja tuli jos jonkinlaista koiraa, Bongo katseli uteliaana ympärilleen. Mutta ihanan rauhallinen ja reipas meidän pikku-ukkeli oli, kyllä “äiti” oli ylpeä pojastaan. Hennan kanssa harjaillimme vielä Bongoa ja sitten Johanna ottikin Bongon “haltuunsa”. Ensin he käviät vähä treenaamassa hihnassa oloa ja sitten jo “nostettiinkin Bongo pöydälle” ja alettiin valmistautua todenteolla tulevaan koitokseen. Johanna vielä fiksasi karvapeitteen kuntoon ja muutenkin viime hetken silauksia. Ja minä purin kynsiäni :)

Ensin kehään menivät pennut, ihania karvapalloja jotka sinkoilivat sinne-tänne-ja tuonne innoissaan :) Suloisia! Mutta samalla takaraivossa jäyti ajatus: “Kohta on Bongon vuoro!!! A-P-U-A!!!” Sitten koittikin Junnu-urosten vuoro. Luokkaan oli ilmoittautunut 8 urosta. Johanna lähti luottavaisin mielin kehään Bongon kanssa, minä en ihan niin luottavaisilla mielillä jäänyt katselemaan tilannetta. Mutta ihan jees se meni (ainakin mitä minä muistan). Kun ryhmä oli pyörähdellyt ne “pakolliset rinkulat” kehässä Bongon kiskoen ja hyppien ja omaa tahtiaan mennen, olin jo ihan hermona ajatuksesta että kohta Bongo “joutuu” pöydälle ja pitäisi ne hampaat näyttää!!! Pulssi 180 ja kylmä hiki otsalla seurasin tilannetta. Hattua nostan Johannalle miten tyynenä hän pysyi ihan koko ajan…jos minä olisin ollut kehässä Bongon kanssa niin rauhallisuudesta ei olis ollut tietoakaan.  Onneksi serkkuni tytär Niina oli lupautunut tulemaan paikan päälle kuvaamaan tätä tapahtumaa, minun kamerakäteen ei ollut luottaminen…

Tuomarina tipsukehässä oli Inga Siil Virosta. Bongo sai erinoimaisen eli vaaleanpunaisen nauhan ja ruusukkeen. Siinä vaiheessa minä huokasin helpotuksesta, tämähän meni ihan oikeasti enemmän ku paremmin. WAU! Mitään tällaista minä en osannut edes unelmoida…! Sitten kun erinomaisen saaneet tipsut (neljä) kutsuttiin uudelleen kehään niin meidän Bongo rankattiin sijalle kolme. Mahtavaa! Lopuksi Johanna ja Bongo kävivät vielä pyörähtämässä kehässä kun valittiin paras uros, mutta se nyt oli vain muodollisuus. Siellä oli niin paljon ihania ja upeita tipsuja että ei meillä ollut mitään saumaa tuon hyppyheikin kanssa. Mutta ihan loistava saldo eka näyttelyistä.

Johanna kävi vielä kehässä Toivon ja Rauhan kanssa. Rauha menestyi ihan loistavasti eli tuloksena BOS & CACIB. Onnea!!!

Tässäpä vielä Bongon saama arvostelu: “11kk vanha temperamenttinen juniori uros. Kaunis pää, mutta korvien kiinnitys hieman korkealla. Kantaa erinomaisesti kaulan, erinomainen ylälinja, hännän kiinnitys ja runko. Hyvin tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaal Erinomainen turkin laatu, kivat jalat. Liikkuu erittäin hyvin. Erittäin lupaava nuori uros.”

Näyttelyn jälkeen ajelimme Matsin vanhempien luo syömään. Kiitos, oli todella kiva vierailu. Siellä oli myös Laku -tipsu joka antoi meidän Bongolle “kyytiä” :) Herrat oli pakko välillä erottaa toisistaan, meni homma sen verran hurjaksi :) Mutta ihana koira oli Laku, symppis vaikkakin innokas. Päivän päätteeksi jätimme Matsin Vaasaan ja ajelimme Johannan, Jonnen, Hennan ja Bongon kanssa takaisin Seinäjoelle. Ja arvaatkaa mitä…tai arvatkaas kuka siellä odotti Bongoa??? No Haara-Saara!!! Loppuilta menikin sitten ihastellessa Haara-Saaran ja Bongon menoa, iskä Leevi yritti päästä joskus menoon mukaan mutta peruslaiskana tapauksena katsoi parhaaksi tyytyä sivusta seuraajan rooliin.

Lauantai-sunnuntai yö meni hieman paremmin, pikku-ukkeli oli niiiii-iiiin väsynyt että halusi nukkua jopa viis tuntia. Mutta kun aamuyöstä alkoi kuulua Jonnen juttelua alakerrasta niin Bongo ajatteli että nyt on päästävä Haaran luo :) Sunnuntainahan Bongo sitten täytti vuoden! Onko tipsulle parempaa paikkaa viettää 1vee synttäreitä kuin oman isänsä seurassa???

Kotimatkalle lähdimme sitten puolen päivän aikaan. Haikeana Bongo hyvästeli Haara-Saaran ja iskä Leevin ja niin mentiin.

Kiitos Johanna, Mats ja Jonne!!! Meillä oli aivan ihana ja mahtava viikonloppu Seinäjoella luonanne! Kiitos myös Johannan vanhemmille, kiva oli nähdä teitä jälleen. Kiitos myös Matsin vanhemille, oli kiva tutustua teihinkin. Kiitos Niinalle kun tulit kuvaamaan tämän ainutlaatuisen tapahtuman.  Ja ihan erityiskiitos Johannalle Bongon esittämisestä ja tietysti siitä että olemme saaneet sinulta noin ihanan pikku-ukkelin. Emmekä saaneet pelkkää koiraa vaan myös teidät elämäämme…

18.3.2010, NÄTO treenien huipennus

Torstai 18.3. ja töistä tullessani kotiin minulla oli sellainen olo, että en taatusti jaksa lähteä Bongon kanssa NÄTO -treeneihin. Jostain syystä olohuoneen sohvan ja telkkarin vetovoima oli ihan vastustamaton. Ja yhtään intoa lähtemiseen ei lisännyt se, että Mika ja Henna eivät aikoneet ehtiä mukaan. Sehän tietäisi taas automatkaa kaksin tuon vinkuintiaanin kanssa Ouluun, siis apua…

No asettauduin jo kivasti tuohon sohvalle telkkaria katsomaan kunnes äkkiä siitä hyppäsin pystyyn ja päätin, että mehän lähdetään! Ei muuta ku lihapullia pilkkomaan ja menoksi.

Menomatkan Bongo oli etupenkillä “kartanlukijana” ja läähätti ja vingahteli tutulla tyylillään. Matkan edetessä volyymit nousi, -kuten aina! Ja perille päästyämme heitti Bongo kunnon hätäläjät puistoon, kai se raukka ihan oikeasti pelkää tuota autokyytiä kun mahakin näyttää aina menevän sekaisin matkustettaessa.

Tällä kertaa meitä oli paikalla neljä koirakkoa, kaksi cairninterrieriä, yksi jack russeli ja yksi itsepäinen tipsu :) Kysymys kuuluukin että: “Kuka ei kuulu joukkoon???” (Oikea vastaus: “Russeli”, koska on ainoa narttu :D ) Alussa jälleen kierrettiin ympyrää, tehtiin suoria ja kolmioita jne. Perustreeniä siis. Sitten oli pöydän vuoro ja hampaat…se Bongon bravuuri siis :) Hetki rauhoituttiin siinä pöydällä ennenkuin kouluttaja alkoi tutkia Bongoa, ja kas kummaa…Bongo antoi hänen nostaa huulta !!! Ja minä suu ymmyrkäisenä siinä vieressä että täh…! Toinen kerta ei sitten onnistunutkaan enää yhtä hienosti mutta tuokin oli jo edistystä.

Ensimmäiset 20min Bongo jaksoi seurata toisten koirien menoa ja meininkiä mutta sitten ihan kuin jostain napista olisi painettu ja Bongo alkoi keskittymään 95,5%:sti vain minuun. Seisomiset paikallaan sujuivat hyvin, samoin kun muut koirat pujottelivat ympärillämme tai me kuljimme toisten koirakkojen ympärillä niin keskittyminen oli ihan jotain muuta kuin edelliskerroilla.  Loppuaika meni hienosti kun harjoittelimme jälleen rinnakkain kulkemista ja kuonotusten seisottamista jne. Hienosti meidän pikku-ukkeli jaksoi keskittyä ja malttaa mielensä. Ja minä hehkuin ylpeän omistajan onnea vieressä kuin 60W hehkulamppu :D

Kotimatkalle lähdin niin hämmentyneenä, että laitoin Bongon epähuomiossa lähtiessä takapenkille :) Tajusin sen vasta kun olin lähtenyt jo ajamaan autoa. Mielessäni ajattelin että hups, nyt tästä ei tule lasta eikä sitä toistakaan tuotosta. Mietin jo että mille bussipysäkille pysäytän auton ja nappaan koiran etupenkille. Mutta arvaatteko mitä…? Takapenkiltä ei kuulunut räpätystä, ei ulinaa, ei läähätystä, ei juuri mitään…Ja minä tyttöhän se ajelin vaan tyytyväisenä eteenpäin. Vielä ennen moottoritien liittymää ajattelin että tästä voi tulla maailmankaikkeuden pisin kotimatka mutta mennään näillä. Ja vasta Haukiväylällä (motarilta noustuani kohti Pudasta) alkoi kuulua vikinää ja läähätystä. Kylän ekassa liikenneympyrässä kuului jo vinkuintiaani -ääniä :)

Mutta kaiken kaikkiaan meidän ilta oli todella onnistunut. Hymy huulilla ja onnellisuus sydämessä menin illalla nukkumaan, hehkutettuani ensin Facebookissa kuinka ylpeä olen koirastani. Viimeinen ajatus ennen nukahtamistani olikin, että kyllä tästä vielä hyvä tulee…

7.3.2010, näyttelyura odottaa Bongoa :)

Pitkällisen harkinnan ja pohdinnan ja pelkäämisen jälkeen rohkaisin itseni ja päätin, että nyt on aika ilmoittaa Bongo elämänsä ensimmäiseen näyttelyyn. Tammikuussa päätin, että näyttelyura aloitetaan ennenkuin Bongo täyttää vuoden. Ajattelin ensin, että menemme tipsujen erikoisnäyttelyyn Keuruulle 27.3.2010. Kyselin jo Sanna -ystävältä majapaikkaa meille Jyväskylästä ja Johannan (kasvattaja) kanssa oli puhetta että hän esittäisi Bongon näyttelyssä. Sitten saimmekin kuulla ihanan uutisen, tuttavapariskuntamme, Maarit (yksi KLL -leideistä) ja Sami vihitään juuri tuona päivänä Kemin Lumilinnassa. Näyttelyitä tulee ja menee mutta häät ovat maailman ihanimmat juhlat, sinne on päästävä :)  

Sitten ilmoitin Johannalle, ettei me päästäkään Keuruulle erikoisiin. Johanna sitten ehdotti että tultaisiin Vaasan näyttelyihin 17.4., hän on ainakin menossa sinne jollakin koirakokoonpanolla ja olisi valmis esittämään Bongon siellä. Hetken tätä mietittyämme päätimme ”hypätä kehään” ja ilmoitin Johannalle että me tulemme! Koska minulla ei ole mitään käsitystä miten näyttelyihin ilmoittaudutaan, niin Johanna lupasi tehdä sen puolestamme. Ja oikeastaan hyvä että Johanna hoiti sen asian, minä olisin varmasti onnistunut sössimään sen jotenkin tai perääntynyt viime hetkellä :)

Kun kerroin Johannalle tuosta näyttelyhihna ongelmastakin niin Johanna lupasi hommata meille hyvän hihnankin. Ja ei mennyt kauan niin postilaatikossa odotti kirje Johannalta ja kuoressa sisällä upouusi hieno, juuri Bongon väreihin sopiva, näyttelyhihna!

Nyt meillä ei siis ole enää mitään ”tekosyytä”  olla lähtemättä tuolle näyttelyreissulle, kiitos siitä maailman parhaalle kasvattajalle! Johanna on siis hoitanut meidän ilmoittautumisen kuntoon, hankkinut hienon hihnan, luvannut esittää Bongon ja kaiken tuon lisäksi saamme majoittua Båssarin ”residenssissä” tuolla reissulla. Aivan ihana ihminen on hän! Kiitos Johanna!

Nyt ehdimme vielä käydä kerran NÄTO treeneissä ennen tuota reissua. Sen lisäksi ei auta kun treenata, harjoitella, opetella ja toistaa noita näyttelyjuttuja kotona joka päivä. Kärsivällisyyttä se vaatii…meiltä kaikilta :)

4.3.2010, NÄTO -treenit osa 3/4

Torstai-iltana 4.3. pakkasin Bongon ja ison kasan herkkuja (nakkeja, juustoa, napsuja jne) mukaani autoon ja lähdin ajelemaan kohti Oulua ja NÄTO -treenejä. Edelliset treenit meillä valitettavasti jäi väliin kun olimme molemmat Hennan kanssa kuumeessa :(

Jännitin automatkaa etukäteen hurjasti, koska kuten olen kertonut niin tuo Bongo on melkoisen huono matkustaja. Ja nyt lähdimme liikkeelle kaksistaan. Minä ajelin ja Bongo läähätti ja vinkui etupenkillä (jos olisin sen takapenkille laittanut niin ajamisesta ei olisi tullut yhtään mitään, se on kokeiltu). Eihän tuo mikää turvallinen matkustustapa todellakaan ole mutta pakko yrittää päästä paikasta A paikkaan B edes jotenkin.  Toiveissa on että joskus tuo pikku-ukkeli tottuisi automatkailuun ja matkat olisivat taas kivoja hiljaisia reissuja…

Tällä kertaa meitä oli paikalla viisi koirakkoa. Ohjaaja oli eri kuin ensimmäisellä kerralla, nimeä en valitettavasti muista. Harjoiteltiin kävelyä ringissä ja sitten pöydällä oloa ja tutkimista, asennossa seisottamista jne. Kaikki muu meni melko hyvin mutta se hampaiden katsominen…apua ;) Eihän se meinaa onnistua. Ainoa hyvä puoli on se, ettei Bongo mitenkään vihainen ole kun sen hampaita katsotaan (tai yritetään katsoa), pyristelee vaan tilanteesta pois, vikuroi päätään suuntaan ja toiseen ja yrittää läpsiä katsojaa tassulla. Kouluttaja sanoikin että se on vain leikkiä ja uhmaa joka toivottavasti menee ajan- ja iän myötä ohi. Toivotaan siis tuotakin :)

Vinkiksi tuomarinpöydällä olemiseen saimme sen, että minun kantsii seisoa pöydän päädyssä niin että meillä on Bongon kanssa suora katsekontakti. Eka kerralla seisoskelin siinä sivulla “tuomaria” vastapäätä ja vaikka Bongo oli silloinkin rauhallinen, niin nyt se oli vieläkin rauhallisempi. Myös vinkki uuden erilaisen näyttelyhihnan hankkimiseen tuli kouluttajalta. Nyt meillä oli käytössä sellainen puolikuristava mutta suositeltiin sellaista nipsulla toimivaa vahattua hihnaa.

Kotimatka meni suhteellisen hyvin, Bongo oli melkoisen väsynyt ja jaksoi vasta loppu kilometreillä alkaa vinkumaan ja haukkumaan kovemmin. Levotonta läähättämistä ja hötkellystähän se matka oli jokatapauksessa mutta huomattavasti paljon enemmän korvaystävällistä kuin yleensä :)

21.2.2010, hampaiden tutkimista ja Nellin vierailu

Bongo varmaan kohta hermostuu minuun ja minun sormiini. Aina kun alan Bongon kans leikkimään tai rapsuttelen sitä tai otan syliin niin sormet hakeutuu pikku-ukkelin suuhun. Ja siitä ei Bongo tykkää, paitsi silloin kun mulla on maksapasteijaa sormissa :)

Kävin myös Haukiputaan Mustista ja Mirristä ostamassa sellaisia pieniä napusia kouluttamiseen ettei aina tarvi kulkea maksapasteijatuubi mukana :) Ne napuset oli semmosia pieniä luunmuotoisia kivan värisiä herkkuja ja ainaki vielä ne kelpaa tosi hyvin. Vaikeus Bongon palkitsemisessa koulutuksen yhteydessä on keksiä joku tosi kiinnostava herkku, pikku-ukkeli nimittäin tahtoo kyllästyä melko nopsaa tarjottuihin herkkuihin ja sen seurauksena on tekemättä mitään. Nyt vaan täytyy luottaa miniluiden ja maksapasteijan voimaan ainakin jonkin aikaa.

Päivällä meille tuli hoitoon pariksi tunniksi Nelli cavalier. Nelli on Hennan ystävän Iida-Marian koira ja todella ylirauhallinen tapaus. Arvatkaa vaan kuinka vaikeana Nelli oli kun Bongo sähelsi ja hyppi ja meuhkas ympärillä ja toinen ei tykännyt siitä yhtään. Pari kertaa Nelli näytti kaapin paikan Bongolle ja hetken Bongo muisti ettei kantsi säheltää kunnes yritti taas onneaan :) Puolisen tuntia tuota kesti mutta sitte Bongoki “luovutti” ja antoi Nellille rauhan. Tuossa ne eteisen/käytävän lattialla sitten nukkuivat molemmat tyytyväisinä mutta aina kun Nelli lähti liikkeelle niin meidän Bongo meni perään :) Pitihän se mennä katsomaan mihin se “morsmaikku” suuntaa :)

18.2.2010, NÄTO -koulutus alkaa

Torstaina 18.2. aloitimme Bongon kanssa uuden koulutuksen eli nätoilun :) Treeneissä harjoitellaan näyttelyissä toimimista ja kouluttaja opastaa miten koira kantsii esittää näyttelyssä. Koulutus on Oulun seudun terrieriyhdistyksen (OSTY) järjestämä eli sama taho kuin sillä meidän alkeisTOKO kurssillakin. Ihanaa että tuossa yhdistyksessä ei olla roturasisteja vaan kursseille otetaan muitakin kuin terrierejä. Kouluttajana toimi Mari joka on terrieriyhdistyksen näyttelyvastaava.

Paikalla meitä oli kuusi koirakkoa, viisi terrieriä ja yksi tipsu :D Kaikki kuitenkin pieniä kokonsa puolesta (meidän Bongohan tosin luulee olevansa iso koira).

 Alussa esittelimme itsemme ja koiramme ja esitimme toiveita mitä haluamme kurssilla oppia. Minun/meidän suurin toive on se, että uskaltautuisimme jossain vaiheessa kehään. Eli eihän olekaan paljon toivottu???!!!

Harjoittelimme ringissä kävelyä ympäri “hallia”, koiran esittämistä kävellen edestakas tai “kolmiossa”, pöydällä olemista ja sitä että vieras ihminen tutkii koiraa. Lisäksi hampaiden katsomista tietysti jossa meidän Bongo näytti jälleen luonteensa. Luulenpa että Bongo ajatteli että sinähän et minun suuhuni katso kun en minäkään saa sinun suuhusi kurkistaa. Kun yritimme avata suuta tai nostaa lörppähuulia niin Bongo vetäytyi pois suu tiukasti kiinni :) Tämäpä onkin juttu mitä ei ole tullut harjoiteltua sitten pentuaikojen ja ihan vaan siitä syystä että silloin pikku-ukkeli anto hienosti katsoa hampaita. Oma mokani siis kun en ole tuota harjoitellut säännöllisesti. Ja vielä kun sanotaan että vanha koira ei uusia temppuja opi niin saa nähdä miten meidän käy??? No mutta hei, onneksi Bongo on vasta 10kk  joten toivoa on vielä olemassa!!!

Kurssi oli kiva ja antoisa. Kotiläksyksi saimme kehoituksen harjoitella tuota hampaiden katsomista. Siinäpä ne illat kuluukin kun nostelee pikku-ukkelin huulia ja yrittää pitää sormet yhtenä kappaleena. Kävinkin ostamassa tuubillisen maksapasteijaa ja sitä purskuttelen sormiin ja tungen sitten sormet suuhun Bongolle :) Innoissaan Bongo nuolee sormiani ja nyt vaan mietinkin sitä, että oppiiko se sitten siihen että kun tuomari katsoo hampaat näyttelyssä niin meidän Bongopa alkaakin nuolemaan sen sormia??? :) Mitähän se tuomari siitä sanoisi???

31.12.2009, Hyvää uutta vuotta!!!

Nyt koitti se päivä jota olin kauhulla odottanut jo kauan…uuden vuoden aatto! Olin pelännyt ja miettinyt miten Bongo suhtautuu raketteihin. En siis uskaltanut lähteä Bongon ja Hennan kanssa Iihin Johannan luo vastaanottamaan uutta vuotta kun en tiennyt miten Bongo käyttäytyy. Mika oli keikalla Iissä bändinsä kanssa. Me siis jäimme Hennan ja Bongon kanssa kotiin.

Kuuden jälkeen kun ensimmäiset jyskeet alkoivat kuulua, lähdimme ulkoilemaa. Reippaasti Bongo meni eikä pelännyt ääniä eikä valoja. Tosin niitä ihmetteli ja katseli hiukka pidempään mutta ei mitään pelkäämistä ollut. Kotiin päästyämme Bongo haukkui seuraavat puolituntia liki taukoamatta ja juoksi aina eteisen ovelle. Luuli raukka että joku tulee sisälle kun kuului melkoista jytinää.

Mutta sitten onneksi uni voitti ja Bongo nukkui ihan rauhassa olohuoneen lattialla. Välillä jos/kun tuli isompi jysähdys niin nosti päätä  mutta sitten vaipui taas koiranunta.

Hieman ennen puoltayötä lähdimme vielä ulos. Bongokin uskalsi tulla ulos mutta parin minuutin jälkeen painautui jalkojani vasten täristen. Se kamala jyske oli liikaa. Vein Bongon sisälle ja menimme Hennan kanssa vielä ulos ihastelemaan raketteja. Lopulta Bongokin uskaltautui vielä rappusille katselemaan meininkiä :)

Eli vuoden vaihde meillä meni ihan hienosti. Toivotaan että ei vuoden aikana keksi alkaa pelkäämään raketteja.

22.-28.12.2010, Joulupukkia etsimässä…

Tiistaina 22.12. pakkasimme auton täyteen mm. lämpimiä vaatteita ja tietysti joululahjoja ja lähdimme etsimään joulua pohjoisesta. Suuntana oli Muonio, Suomi neidon kainalossa.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Keminmaassa jossa vierailimme Tatun, Riikkan ja ihana kummityttäreni Friidan luona. Friida täytti joulukussa vuoden ja hoidimmekin samalla reissulla sekä synttärikahvittelun että joulun toivottelun. Bongo ja Friida tuli toimeen loistavasti. Bongo osasi kohdella Friidaa nätisti, ei hyppinyt vasten eikä muutenkaan riehunut kuten muiden lasten kanssa. Vaikka Friida vahingossa polki Bongon häntäkarvat niin Bongo vain varovasti siirtyi kauemmaksi eikä “puhunut” mitään. Friida tosin jutteli Bongolle aina välillä omiaan ja Bongo kuunteli korvat tarkkana.

Kahviteltuamme ja nautittuamme ihan mahtavan loistavan herkullista unelmatorttua jonka Tatu oli leiponut, jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Ja Bongo-boy se lauloi meille matkalaulujaan kuten aina auton kyytissä ollessaan.

Illalla pääsimme perille Muonioon ja ohjelmassa oli tietysti kuusen koristelu. Bongo oli ihan innoissaan kun äijä otti laatikosta kuusen koristenauhaa…äijä yritti ripustaa nauhoja kuuseen Bongon roikkuessa koristenauhan toisessa päässä :)   Kuusi saatiin kuitenkin puettua joulukuosiin ja Bongo antoi koristeiden olla ihan rauhassa.

Keskiviikkona 23.12. kävimme tervehtimässä kummityttöäni joka oli saapunut Tampereelta kotiin Muonioon jouluksi. Nelli ja Harri olivat saaneet syksyllä ihanan pinserinpennun, Ruutin. Muutenkin talossa oli koiria kun siellä on mäykät Lotta ja Leevi sekä villakoira Nonni. Bongo oli ihan ihmeissään ja pelonsekaisen innoissaankin. Bongo yritti komentaa muita koira siinä isommin onnistumatta, niinpä sitten katsoikin parhaaksi notkua jaloissani ja hieman pelätä muita :) Illallalla paistelimme kinkun ja tottakai Bongo oli touhussa mukana. Kyttäsi uunin edessä kinkkua ja saikin sitten palkkioksi hyvästä vahtimisesta makupaloja (jonka sitten tosin oksensi myöhemmin).

Sitten koittikin jouluaatto, päivä jota oli odotettu kauan (ainakin vuosi). Hennan kaveri Laura tuli käymään moikkaamassa meitä. Bongo oli tosi iloinen nähdessään Lauran, liekö muisti Lauran kesältä kun näki Lauran silloin.   Illalla saapui joulupukki ja huh sitä meteliä minkä Bongo nosti. Kunnon vahtikoira :) Bongo vetäytyi olohuoneen nurkkaan ja haukkui koko ajan kun pukki meillä oli. Ja vielä sen jälkeenkin varmaan varttitunnin. Mammaankin piti sitten sen jälkeen suhtautua vähän varauksella koska hänellä oli punainen pusero päällä :) Lahjaksi Bongo sai lelun ja puruluita ja herkkutikkuja.

Joulupäivänä 25.12. Henna, Mika ja minä lähdimme sitten ajelemaan kohti Sodankylää ja Bongo jäi mamman ja äijän hoiviin Muonioon. Muistissani oli vielä liian tarkasti edellinen vierailumme Sodankylässä jolloin en saanut nukkua juuri yhtään joten koimme parhaaksi jättää Bongo Muonioon hoitoon. Tiesimme että Bongo olisi hyvässä hoidossa siellä. Bongo jäi nätisti sinne kun lähdimme, mutta illalla karu totuus iski: “Ne jätti minut!” Ja alkoi se samanlainen Bongo-show kuin Sodankylässäkin, hyperventilointi oli lähellä. Äiti hakikin minun t-paidan yläkerrasta ja se sai Bongon rauhoittumaan.

Lähtiessämme muistutin äitiä että kun Bongolle antaa ruuan niin pitää pyytää Bongo istumaan ja kun kuppi on maassa ja katsekontakti otettu niin sanotaan “ole hyvä” ja sen jälkeen vasta Bongo saa mennä syömään. No arvatkaa muistiko äiti tätä eka kertaa ruokaa antaessaan :) Mamma laittoi ruuan ruokapaikalle ja sanoi Bongolle että “menehän syömään”. Mutta meidän Bongo se vaan istui paikallaan ja tuijotti äitiä. Äiti tuumaa uudelleen että “siellä on ruokaa, menehän syömään” mutta ei Bongo hievahdakaan, tuijottaa vaan mammaa. Sitten äiti muisti mitä sanoin ja tuumasi “ole hyvä” ja viuh, Bongo oli hotkimassa ruokaansa. Ei ole siis koulutus mennyt ihan hukkaan.

Me tulimme sitten takaisin Muonioon sunnuntai-iltasella 27.12. Voi sitä jälleennäkemisen riemua!!! Bongo ei oikein tiennyt miten päin olisi ja mitä tekisi ja ketä tervehtisi. Arvatkaa vaan pääsinkö minä loppuiltana edes vessaan ilman Bongoa??? No en! Pikku-ukkeli piti kyllä huolen siitä että me kaikki olimme paikalla ja tallessa. Ajatteli varmaan että jos päästää meidät silmistään niin lähdemme taas karkuun…

Maanantaina 28.12. ajelimme sitten kotiin kuunnellen jo tutuksi tullutta loikumista ja vikinää…ehkä hieman vähemmän sitä oli kuin menomatkalla vai alkaako siihen vain jo tottua hiljalleen???